Prossi
Prossibeats on Kirkkonummelta kotoisin oleva musiikkituottaja, joka on toiminut alalla yli 20 vuotta. Hän nousi laajempaan tietoisuuteen kappaleellaan "Kaulaa myöten kyliltä”, joka on kerännyt yli miljoona katselukertaa, sekä kappaleilla “Hautaan asti Kylillä” ja “Alusta asti Kyliltä”. Prossi on ollut myös tuottajana Likasen Etelän “Kirkkonummi LP”:llä, josta hän tuotti MC Rambon singlen "Ne väitti", joka toi hänelle Kultalevyn. Prossibeats on tehnyt yhteistyötä MC Rambon kanssa myös useissa muissa julkaisuissa, kuten "Ahdistaa" ja "Kylien legendat hiffaa". Lisäksi hän on myös hyvin laajasti yhteistyössä Antti Karseen kanssa. Hän on tuottanut ja miksannut hänen pitkäsoittoja sekä “Kuosikiekko 3” -albumin, jossa hän oli itse myös esittäjänä. Monet paikallisten artistien projektit ovatkin olleet Prossin käsialaa, mikä on tehnyt hänestä merkittävän toimijan alueen musiikkikentässä. Tuottamisen lisäksi tunnettu “Hautaan asti kylillä” -logo on myös hänen käsialaansa, kuten monien paikallisten albumien kansitaiteet. Hän kuuluu myös yhtenä perustajajäsenenä KN51 studioon. Some: @prossibeats
What kind of music does Prossi play?+
Prossi is a Finnish hip hop producer known for his work with artists like MC Rambo and Antti Karse, contributing to the Kirkkonummi hip hop scene.
How can I find out when Prossi is playing?+
Follow Prossi on Mood.
Where is Prossi from?+
Prossi is from Kirkkonummi, Finland.